Northern Viking Korpiklaani "noitarumpu"

Korpiklaanin saaga
Erämaa ja korpi ovat aina olleet niin matkaajille kuin tutuillekin vieras ja pelottava paikka. Suomen ikivanha
tarusto kertoo kylän päälle kasvaneesta korvesta, ”korven kulkijoista” ja ”korven kultaisista uroista”, väestä,
joka asui ja kasvoi korvessa. Tämä väki kantoi mukanaan koruja: ”joka hohtaa hopeainen”, kertoivat väen
nähneet. Niiden turvin korven väki saattoi taittaa pitkiä matkoja toisiin maihin, saaden turvaa, tietoa ja
jaksamista ylittää meriä, mantereita ja hiljaisuuden maita. Korut eivät milloinkaan pettäneet kantajaansa.
Korven väestä puhuttiin sanoilla: ”kuulut kulkijat koreat”, joiden illanvietto, soitto ja laulu kantautuivat kyliin
asti. ”Soi metsä, kumisi korpi”, kyläläiset selittivät seuraavina päivinä. Ihmisten keskuudessa tarinat korven
väestä kulkivat isältä pojalle satojen vuosien ajan. Korven väen keskuudessa korut kulkeutuivat sanojen tavoin
isältä pojalle ja äidiltä tyttärelle. Jokaisen heistä tunsi korustaan. Vuosisatojen aikana tämän väen jälkeläisistä
kasvoi ja nousi korven klaani, joka esivanhempiensa tavoin kiersi maasta ja mantereesta toiseen, ylittäen meriä
ja hiljaisuuden maita, kantaen mukanaan kulkijan mieltä, juomarin kieltä, voimaa, suojelusta, tai tietoa antavaa
”korven kultaisen kuninkaan” korua.

Koru, joka ajan ja auringon alussa taottiin korven väen kaulalle, oli tarkoitettu tietoa kaipaavalle kulkijalle. Se
muotoiltiin noitarummun muotoon, jonka keskelle lisättiin ikiaikainen shamaanisymboli muistuttamaan
kaikesta tiedosta. Koru voimisti kulkijan tietä tunnetussa ja tuntemattomassa maailmassa. Sen kantaja sai
kulkemaltaan tieltä kaiken tiedon, jota aiemmin tiellä kulkeneet tiesivät. Korun kantajalle kaikki polut olivat mahdollisia kulkea ja valitsemansa tie aina oikea.